Roses are gray, violets are gray...

On se vaan iso galleria. Viidessä kerroksessa
1900- ja 2000-lukujen taidetta

Sunnuntaina nousin aikaisin, jotta ehtisin käydä vihdoin ja viimein viereisessä Trade Fair -kansallisgalleriassa, joka on taidekierrokseni viimeinen. Pysyviin näyttelyihin kuului 1900-luvun alun ja puolivälin taidetta mm. Ranskasta, mutta Picasso, Matisse, Munch ja muut jäivät nyt vähemmälle huomiolle, sillä halusin tutustua tsekkiläisten tekemiin teoksiin. Muchan tietävät kaikki ja lieneekin tunnetuin paikallinen artisti helposti lähestyttävällä tylillään, jota löytyy niin gallerioista kuin julisteista ja vanhoista mainoksistakin. Funkkisgallerian näyttelyt keskittyvät kuitenkin 1800-luvun lopulta eteenpäin tehtyyn taiteeseen, jota oli useassa kerroksessa. Mitä pidemmälle ajallisesti mennään, sitä kiihtyvämmällä tahdilla suunnat vaihtuvat sekä sekoittuvat ja mukaan tulivat lisäksi ismit. Kierros alkoi tutulla kansallisromantiikalla, johon kuului muutama Muchankin työ. Minua henkilökohtaisesti kiinnosti paljon enemmän kuitenkin František Kupka, joka aloitti uransa jugendista ja symbolismista, mutta vaihtoi suuntaa yhä abstraktimpaan ja lopulta futuristiseen kubismiin ja konstruktivismiin. Melkoinen suunnan muutos yksittäiseltä tekijältä. Kubismi erityisesti oli täällä kova juttu aikanaan eikä pelkästään taiteessa vaan myös arkkitehtuurissa, huonekaluissa ja astioissa, aivan kuten Suomessa oli funktionalismin kanssa. Suuntaus ei ollut yhtä väriaskeettinen ja osa töistä loisti lähes sateenkaaren väreissä. Sosialistisesta realismista (eli neuvostopropagandasta) oli vain pari esimerkkiä, onneksi, sillä ovathan ne aika kauheita historian huomioon ottaen. Kommunistien vallankaappauksen jälkeen 1948 taide, joka ei pönkittänyt kommunismin ihanteita, ei ollut taidetta ja sen tekijät eivät ainakaan virallisesti taiteilijoita. Pop-taidekin kulki hieman omia polkujaan ja ammensi vaikutteita slapstick-sarjakuvista. Uusinta nykytaidetta oli vain muutaman teoksen verran, mutta sitä toivottavasti voi nähdä muuallakin lisää. Galleria ei keskittynyt täysin puhtaasti taiteeseen ja usein osa kerroksen näyttelytiloista käsitti esim. muotoilua, lavastustaidetta ja arkkitehtuuria. Ne kävin läpi erittäin pikaisesti, ja siitä huolimatta aikaa sain kulutettua kokonaiset viisi tuntia pelkissä pysyvissä näyttelyissä.

Josephine Crane-Bradleyn muotokuva Slaviana 
Alfons Mucha (1908)

Oldřich ja Božena
František Ženíšek (1884)

Raha František Kupka (1899)

Viivoja, tasoja, syvyyttä III
František Kupka (1913-23)

Synteesi
František Kupka (1927-29)

Asetelma - ruusukimppu
Antonín Procházka (1921)

Kubismin innoittamia astioita

Päiväkirjastani, 
Jindřich Štyrský(1933)

Magneettinen kala, Mikuláš Medek (1949)

Suuri astronautti, Pavel Brázda(1954)

Tuoli - kaappaaja, Aleš Veselý (1964)

Yksi suomalainen eksynyt joukkoon:Eero Aarnion pastilli!

Suuret urat, Václav Boštík (1978)

Aaltoileva lieriö, Vladislav Mirvald (1980)

Punahilkka, Michael Rittstein (1986)

Avoin ikkuna, Stanislav Libenský ja Jaroslava Brychtová (1991-92)

Tanssivan talon pienoismalli löytyi sieltä myös

Barokki I, Jakub Špaňhel (2001-02)

Helppoa, tai olisi ollut kunnon varjojen kanssa. Nyt jäi vähän
epäselväksi, mikä on likaa ja mikä varjoa.

Maanantaina saimme liput Miriamilta laukkakisoihin. Koulu tekee yhteistyönä Conseq Parkin kanssa oppilaiden toimesta seinämaalauksia radan ulkoseinään ja tästä hyvästä myös me saimme muutaman vapaalipun. Vähän vihjailtiin, että saisimme ehkä käydä katsomassa itse maalauksenkin toteuttamista ja olisihan se hienoa nähdä, kuinka tällainen projekti konkreettisesti toteutaan. Päivä jatkui piirtämisellä ja meille ennestään tuntematon opettaja antoi täysin valita, mitä teemme. Perus kipsipään piirtämiseksi se sitten meni. Olisihan se mukavaa, jos opettajat antaisivat tehtäviä ehdottamisen sijaan. Vaikeampaahan se on ilman yhteistä kieltä ja ja sen kanssakin moni opettaja tuntuu olevan hyvin varovainen. Kaikesta kysytään käykö tämä ja tuo sekä palaute on erittäin positiivista, ehkä liiankin. Sen verran kovanahkainen jo olen, etten säikähdä rajuakaan kritiikkiä, mutta on se varmaan vieraille oppilaille vaikeampaa antaa. Nopeasti tehtävästä suoriuduimme ja jatkoimme vielä hetken koululla kuvien muokkausta, ennen kuin kaunis sää vei voiton ja päätimme lähteä iltapäiväkahville ulos istumaan. Loppuviikoksi oli luvattu huomattavasti kylmempää ja sateista, joten kiusauksia lyhyempiin koulupäiviin ei olisi tulossa lisää.etaan.

Vino pino harmaita kuvia, joista ehkä pari onnistui

Seuraavana päivänä pääsin jälleen kehittämään valokuvia ja tällä kertaa yksin. Kunnon flow päällä ja suomalaista radiota kuunnellen sain valmiiksi monta kuvaa - joista ei oikein yksikään onnistunut. Harmaata, harmaata ja lisää harmaata. Lopahti se fiiliskin siinä, kun katselin kehittämiäni valokuvia, joissa ei ollut mustasta tai valkoisesta tietoakaan. Ei kauhean miellyttävä kokemus tuo suodatinvalosysteemi, kun kontrasti oli täysillä (magenta 200) ja yhä kuvat tasaista mössöä. Ei voi mitään. Ensi kerralla ehkä kysyn tarkemmat ohjeet opettajalta.