Ujo valokuvaaja + väkijoukko = dokumentaarisia valokuvia?

Nikon photo gallery

Lämmin torstaiaamu alkoi edellisen päivän eläintarhakuvien muokkauksen opastuksella. Oli hauska taas huomata, kuinka paljon erilaisia tapoja löytyy samojen lopputulosten aikaansaamiseksi. Periaatteessa olimme Suomessa kuvankäsittelytunneilla käyneet samoja keinoja läpi, mutta eri työkaluilla vaikkakin samalla ohjelmalla. Ehdin vasta valikoida sadoista kuvista parhaat, mutta käsittely jäi seuraavaan kertaan. Ehkä ensi keskiviikkona saan otettua lisää vaihtoehtoja (ja tällä kertaa yritän muistaa ottaa filmikamerankin mukaan). Iltapäivällä reissasimme Nikon photo galleriaan katsomaan Vladimír Železnýn valokuvanäyttelyä hasidijuutalaisista, missä oli sovittu tapaaminen seuraavan opettajan kanssa. Samalla näyttely toimi yhtenä esimerkkinä seuraavalle tehtävällemme: dokumentaarivalokuvaukselle. Oppaanamme toimi ihana rouva Liba Taylor, joka on ansioitunut valokuvaaja alallaan ja puhui sujuvaa englantia. Hän opasti meidät aiheeseen, jossa oli tarkoitus kuvata ihmisiä uuden ja vanhan Prahan risteyksessä, joten valitsimme kuvauspaikat laajenevan Prahan reunoilta, joilla on nähtävissä niin vanhaa, uutta kuin myös neuvostoaikaista arkkitehtuuria. Kun kyseessä oli dokumentaarisesta valokuvauksesta, emme kaihtaneet "rumiakaan" kohteita. Naturalismi oli siis päivän sana, vaikka kuvia myöhemmin itse muokkasinkin.

Bussiasema lähellä Andělin metroasemaa

Olen aina pitänyt dokumentaarista valokuvausta vaikeana, eikä tehtävä ollut millään tavalla helppo ujolle ja vetäytyvälle suomalaiselle, joka anteeksipyytelevästi yrittää ottaa nopeita kuvia ihmismassoista. Kauko-objektiiville olisi ollut nyt kyllä käyttöä! Onneksi sentään tsekkiläiset (ainakaan Prahassa) eivät ole yhtä kameraa pelkääviä ja sain edes muutaman kohtalaisesti onnistuneen kuvan.


Ensimmäisen ja toisen kuvauspaikan jälkeen Liba vei meidät kahville ihanaan pieneen erikoisruokakauppaan, jossa sain pitkästä aikaa oikeaa kahvia (toistaiseksi olen sinnitellyt pikajauheella). Siellä katsoimme yhdessä siihen mennessä saamiani kuvia, joita oli poikkeuksellisen vähän, ja pian matka jatkui kohti viimeistä etappia, neuvostoaikaista ränsistynyttä juna-asemaa Smíchovské nádražía.

Bussiasema lähellä Andělin metroasemaa

Viimeinen pysähdys oli kuvauksellisesti minulle helpoin, sillä paikalla ei juuri ollut ihmisiä. Laituri ei ollut edes käytössä ja sain keskittyä pääasiassa elottomien kohteiden tallentamiseen. Kello alkoi lähestyä jo kuutta ennen kuin päätimme lopettaa kuvauskeikkamme. Tähänastisista koulupäivistämme tämä on ollut ehdottomasti pisin, mikä ei haittaa ollenkaan. Tällä tavoin sitä tutustuu parhaiten uuteen kulttuuriin. Liba ei ole vakituinen opettaja koulussamme, joten tunnit sovitaan aina erikseen, mikä meille tarkoittaa aikaa harjoitella ja ottaa lisää sopivia kuvia seuraavaa tapaamista varten.

Smíchovské nádražín juna-asema

Smíchovské nádražín juna-asema

Perjantaina oli jälleen grafiikkaa ja koko tunti meni saman tehtävän parissa. Olen aika hidas kaiverruksessa ja suunnittelen tapani mukaan aina niin yksityiskohtaisia ja pikkutarkkoja töitä, etteivät taidot tahdo vielä riittää moiseen. Sain kuin sainkin kaiverrustyön ensi kerralle valmiiksi, jotta pääsen viikon kuluttua vedostamaan.

Kohopainotyö vihdoin vedostamista vaille valmis